”Täydellisyys on hyvän vihollinen” – Voltaire

Opettajana tiedän, että uutta oppiessa on hyvin olennaista suostua olemaan kömpelö. Jos nimittäin haluan heti olla taitava, en voi tällöin oppia. Minulla ei ole lupaa oppia, ainoastaan lupa osata. Taitavaksi tullaan kuitenkin kömpelyyden ja harjoittelemisen kautta. Tässä tarvitaan itseen kohdistettua armollisuutta, hyväksyntää ja kykyä tehdä virheitä osana oppimista. En suostu oppimaan, jos en suostu tekemään uusia taitoja opetellessa virheitä. Voinko siis onnistua skarppaamisessa, jos en suostu toisinaan epäonnistumaan siinä?

Olen huomannut, että oman hiilijalanjäljen muuttaminen kohtuulliseksi on oikeasti pitkä prosessi. Pitempi kuin luulin. Kestävä lopputulos ei todellakaan synny yhdessä yössä, kuukaudessa tai edes vuodessa, vaan sen opettelemiselle pitää antaa aikaa ja rauhaa. Prosessista ei saa tulla liian kuormittava ja stressaava, ettemme souda veneitämme karille nimeltä luovuttaminen. Samoin kuin ylipainoinen ihminen ei voi laihduttaa kaikkea ylimääräistä pois yhdessä kuukaudessa, ei tähän pysty myöskään oman hiilijalanjäljen kanssa. Pikadieettien sijasta kestävimpiin tuloksiin voi päästä parhaiten pitkäkestoisen ja epätäydellisyyttä hyväksyvän työskentelyn avulla.

Kannattaako ylipainoisen ihmisen mielestäsi laihduttaa puolet ylipainostaan pois, jos hän ei välttämättä koskaan saavuta normaalipainoa? Vai ovatko ponnistelut merkityksellisiä vasta kun normaalipaino on saavutettu? Onko silkkaa ajan tuhlaamista vähentää terveydelle haitallisia elintapoja, jos ei pysty aina ja joka tilanteessa elämään ihanteellisen terveellisesti? Voit ehkä arvata, mitä täydellisyyden tavoittelija eli perfektionisti tuntee suhteessa näihin kysymyksiin. Puhutaanpa hieman perfektionismista.

Perfektionismin haitallisia puolia ovat sen taipumukset aiheuttaa herkästi ahdistusta sekä sellaisten tilanteiden välttelyä, jossa saattaisi osoittautua epätäydelliseksi. Viivyttely ja kykenemättömyys päästä yli asioista ovat täydellisyyden tavoittelijalle arkea. Pahimmassa tapauksessa tämä saattaa lamauttaa koko ihmisen toimintakyvyn. Tämän jälkeen ei pysty tekemään mitään myönteistä esimerkiksi oman hiilijalanjälkensä kohtuullistamiseksi. Tai suhtautuu jopa kielteisen aggressiivisesti ihmisiin, jotka pyrkivät tekemään hyvää, mutta jotka eivät omasta mielestä tee asiaa täydellisesti.

Osaan tänään olla tyytyväinen itseeni siitä, että olen onnistunut puolittamaan hiilijalanjälkeni kymmenessä vuodessa. Siitä huolimatta, että olen vasta puolimatkasta kestävälle tasolle. Hyvä minä! Osaan myös olla iloinen aina kun joku ystäväni on päättänyt tehdä uuden skarppaavan valinnan riippumatta siitä, kuinka korkea hiilijalanjälki hänellä sillä hetkellä on. Aina en ole osannut. Hyvä ystävät! Ymmärrän vihdoin, että jokainen askel parempaan auttaa ja kohtuuttomuus muutetaan kohtuullisuudeksi yksi askel kerrallaan. Toki tiedostan, että asialla on kiire, mutta epätäydellisyys ei ole silti tekopyhyyttä!

Tunnistatko itsessäsi toisinaan sisäisen täydellisyyden tavoittelijan? Minä ainakin tunnistan, nytkin kun kirjoitan tätä tekstiä. Olen ollut elämässäni välillä monessa suhteessa aika täydellisyyshakuinen. Olen vuosien aikana huomannut, että asetan itselleni toisinaan liiankin korkeita standardeja ja tavoitteita. En ole aina osannut olla itselleni kovin armollinen. Minun on ollut vaikea olla tyytyväinen moniin hyviin suorituksiini, koska ne eivät ole yltäneet omien odotusteni tasolle. Olen tottunut korkeaan suoritustasoon ja menestymiseen. Aikuistuessani olen oppinut kuitenkin olemaan mittaamatta omaa arvoani suoritusteni kautta ja kurkottamatta korkeisiin päämääriin pakonomaisesti. Tämä nostaa merkittävästi kykyäni kohtuullistaa omaa elämää, mikä on ilahduttavaa huomata. Voisiko skarppausprojektin siis loputtoman odottelun sijaan aloittaa tietämättä oikeaa ja täydellistä tapaa toteuttaa se?

Kaikki tai ei mitään ei johda mihinkään. Jos toimimme hyvän puolesta vain silloin kun voimme tehdä sen täydellisesti, synnytämme lähinnä oikeutuksen olla tekemättä mitään. ”En voi aina valita kasvisruokaa/pyöräilyä/kotimaan matkailua” muuttuu nopeasti muotoon ”Ei minun kannata valita kasvisruokailua/pyöräilyä/kotimaan matkailua”. Onneksi hyvän tekeminen riittää: sinun ei tarvitse olla täydellinen tehdäksesi hyvää lastemme huomisen puolesta. Voit olla tyytyväinen jokaisesta tekemästäsi myönteisestä valinnasta toistaiseksi epätäydellisessä kokonaisuudessa. Hyvä sinä! Älä kuitenkaan käytä tätä tekosyynä tehdä vain pieniä kosmeettisia muutoksia elämässäsi ja alisuorittaen vapauttaa itsesi elämäntapaasi koskevasta vastuusta. Voisitko rohkaista itseäsi tekemään mahdollisimman merkittäviä muutoksia ja tunnustella, mikä juuri nyt olisi seuraava sellainen? Yritä olla itsellesi armollinen haasteita kohdatessa – niitä kyllä tulee. Ehkä tie parhaaseen mahdolliseen kohtuullistamiseen kulkee itsensä lempeän rakastamisen kautta?

Voiko usein parjatussa perfektionismissa olla sitten mitään hyvää? Ehkäpä. Minulle korkeat odotukset ja tavoitteet ovat antaneet toisaalta paljon eteenpäin vievää energiaa. Tämä on johtanut isoihin onnistumisiin ja saavutuksiin elämässäni. En ole tyytynyt liian vähään ja olen sisukkaasti tavoitellut asioita, jotka koen erittäin tärkeiksi päämääriksi. Olen valmis tekemään paljon töitä minulle rakkaiden asioiden puolesta. Kiitänkin taipumuksiani siitä, että en ole suostunut hyväksymään liian löysiä omakohtaisia tavoitteita ja odottelemaan, että joku muu kantaisi suurimman vastuun omasta elämästäni.

Elämässäni tulee välillä tilanteita, jossa en pysty valitsemaan niin hyvin kuin haluaisin. Kun näin käy, usein ärsyttää, mutta osaan nykyään olla jo suuremmin ahdistumatta tästä. Helpottavaa. Opettelen edelleen sinnikkäästi kiinnittämään katseeni mokieni murehtimisen ja menneisyyden märehtimisen (tuottaa metaania, joka on vaarallinen kasvihuonekaasu) sijaan ajankohtaisiin ja tuleviin valintoihini, joihin minulla on valtaa vaikuttaa. Kysyn siis itseltäni riippumatta aiemmista valinnoistani: mitä päätän valita tänään?

Toivotan armollisuutta kaikille teille omaa elämäänne skarppaaville kanssakulkijoilleni. Arvostan syvästi skarppaavia valintojanne, ne ovat minulle todellinen ilon lähde ❤

”Ilo on ihmisen siirtymistä pienemmästä suurempaan täydellisyyteen” – Baruch Spinoza

Lähteet:

Benson, E. 2003. The Perfectionistic Self-Presentation Scale: The Many Faces of Perfectionism. American Psychological Association. Viitattu 7.10.2016. http://www.apa.org/monitor/nov03/manyfaces.aspx

Pietarinen, J. 1993. Ilon filosofia. Spinozan käsitys aktiivisesta ihmisestä. Helsinki: Yliopistopaino.

Roedell, W.C. 1984. Vulnerabilities of highly gifted children. Roeper Review (6), 127-130.

Voltaire. 1772. La Béguele.

Kuva: Russell-Saw, F. Viitattu 7.10.2016 https://images.unsplash.com/photo-1474644827279-5e070d598f57?ixlib=rb-0.3.5&q=80&fm=jpg&crop=entropy&cs=tinysrgb&s=2f3a3f75d693f7b6ce182b77bc6e8300