”Miksi pitää pelotella ihmisiä”, kysyi tuntematon mies Asematunnelissa, kun puhuin mikrofoniin ilmastonmuutoksen tuomista ongelmista maapallolla.

Tempaus liittyi kahden päivän luovaan ”ilmastolaboratorioon” Helsingin keskustassa, jossa minun oli kunnia saada olla mukana tämän blogin pitäjän, ilmastonmuutosta tutkivan Mikko Valtosen sekä muutaman muun kansalaistoimijan kanssa.

”Oho, miten tässä näin kävi”, oli ensimmäinen reaktioni. Olin itse juuri toiminut omia periaatteitani vastaan: puhunut pelosta käsin, aiheuttanut jollekulle voimattomuuden tunteen.

Juuri voimattomuus, suru, lamaantuminen tai aiheen torjunta olivat yleisiä reaktioita, kun kysyimme katutempauksemme aikana Helsingin keskustassa ihmisiltä, mitä sana ilmastonmuutos heissä herättää. On myönnettävä, että aihe tuntuu itsellenikin valtavan isolta pureksittavaksi, vaikka omassa elämässäni syön vegaanipainotteisesti, en omista autoa ja löydän suurimmat iloni muualta kuin kuluttamisesta.

Blogin pitäjän Mikon ja hänen ystävänsä kutsu kadulle ilmastolaboratorioon oli minulle tervetullut pysähtyminen aiheen äärelle. Journalismia neljä vuotta opiskelleena aloin miettiä ilmastonmuutokseen liittyvää yleistä ilmapiiriä ja miten media siihen vaikuttaa.

Ensiksi pohdin, uutisoidaanko ilmastonmuutoksesta liian vähän. Helsingin Sanomien hakukonetta käyttämällä selviää kuitenkin nopeasti, että sana ”Ilmastonmuutos” esiintyi median artikkeleissa pelkästään lokakuun aikana noin 25 kertaa.

Ongelma ei taida olla se, ettei ilmastonmuutoksesta uutisoida. On kysyttävä: miten siitä uutisoidaan?

Ilmastonmuutosta käsitellessä keskitytään uhkakuviin. ”Pariisin ilmastosopimus tuli voimaan – pelastaako se maailman?”, luki Helsingin Sanomissa marraskuun alussa. Otsikko kiteyttää hyvin sen, miten ilmastonmuutos mediassa esitetään. Siitä puhuttaessa käytetään dramaattisia ilmauksia, jotka viittaavat maailmanloppuun. Usein ilmastonmuutoksesta uutisoidaan vain kansainvälisten kokousten tai politiikan yhteydessä, joka vie aiheen kauas tavallisen ihmisen elämästä.

Miten kukaan tavallinen ihminen voisi tuntea kykenevänsä toimimaan maailmanlopun edessä? Miten voisi tuntea olonsa vaikutusvaltaiseksi, kun ilmastonmuutos tuntuu kuuluvan kokouspöytiin puhuvien päiden keskelle? Miten median tulisi uutisoida ilmastonmuutoksesta?

Yksinkertaistettuna kaikki taitaa kytkeytyä pelkoon. Pelko on ihmisten ja eläinten sisäänrakennettu tunne ulkopuolisesta vaarasta. Todellinen, tässä hetkessä tapahtuva pelko saa meidät toimimaan. Jos joku esimerkiksi hyökkää kimppuusi, biologiset vaistosi saavat sinut tekemään kaikkesi, jotta pääset pinteestä.

Toiseksi on psykologinen pelko, joka liittyy juuri sellaisiin asioihin, joita emme voi välttämättä havaita. Vaikka Suomessakin talvet ovat jo lämmenneet selvästi, seuraukset eivät ole vielä niin dramaattisia, että meidän täytyisi joka päiväisessä elämässämme tuntea pelkoa ja toimia sen mukaan.

Saatamme tuntea psykologista pelkoa lukiessamme ilmastonmuutosuutisia. Ehkä tunnemme kehossamme jännitystä tai hermostuneisuutta, mutta emme osaa kääntää pelkoa mihinkään käytännön toimintaan. Psykologinen pelko liittyy siihen, mitä ”saattaa tapahtua” sen sijaan, mitä on tässä hetkessä. Ilmastonmuutos tuntuu abstraktilta asialta, josta emme voi rimpuilla pakoon, mutta jota emme osaa kohdatakaan, sillä se ei konkreettisesti hyökkää päällemme.

Psykologisesta pelosta ei ole hyötyä, sillä se ei yleensä saa meitä toimimaan. Sen sijaan koemme stressiä, huolehtimista tai ahdistuneisuutta. Yhdistämme ilmastonmuutoksen näihin tunteisiin. On luonnollista, että moni ei halua uskoa koko ilmastonmuutosta. Tuntuu ikävältä huolehtia asiasta, joka ei uhkaa omaa joka päiväistä elämää.

On ongelmallista, että media uutisoi ilmastonmuutoksesta uhkiin painottuen. Kun puhumme maailmasta, jossa merenpinta nousee, sodat syttyvät ja ihmisten elämä on uhattuna, sellaista samalla luomme. Saman voi huomata joka päiväisessä elämässään. Jos täytyy pitää esimerkiksi puhe suurelle yleisölle, harvemmin auttaa luoda päähänsä uhkakuvia siitä, miten pieleen kaikki voi mennä.

Median tehtävänä on toki kertoa faktat. Johtavat tieteilijät ovat yksimielisiä ilmastonmuutoksesta ja lämpötilatilastot puhuvat puolestaan. Maapallon lämpötila on vaihdellut ennenkin, mutta nyt se kohoaa ennätysvauhtia. Ilmastonmuutoksesta puhuttaessa ei puhuta vain ilmastonmuutoksesta, vaan aiheeseen kietoutuu koko ihmisen olemassaolo maapallolla.

maajoukkuekansalaistorilla

Palataan kadulle, pieneen ilmastolaboratorioomme. Toisena päivänä pysäytimme jälleen ohikulkijoita. Kohdallemme pysähtyi mies, joka sanoi, että ilmastonmuutoksen tarkoitus on näyttää meille, mikä todella on tärkeää.

Tämän miehen sanoma kiteytti sen, miten itse haluaisin ilmastonmuutoksesta näyttäytyvän.  Mahdollisuutena pysähtyä ja kohdata tosiasiat. Mahdollisuutena olla kiitollisia tehdyistä virheistä, koska niiden kautta voimme oppia uutta. Mahdollisuutena rakentaa parempi maailma, joka perustuu uusiutuvalle energialle, kiertotaloudelle ja lähituotannolle. Loppujen lopuksi mahdollisuutena pysähtyä sen äärelle, mitä on olla ihminen. Usein kysymykset toimivat paremmin kuin vastaukset. Miten haluamme maapallolla elää? Mitä luonto meille merkitsee? Mitä merkitsemme toisillemme?

Tällaisia mahdollisuuden tunteita koen aina, kun luen positiivisia uutisia esimerkiksi sähköautoista, ensimmäisestä aurinkoenergialla toteutetusta lentomatkasta tai yksittäisistä ihmisistä, jotka elävät toisin kuin valtavirta. Hyvänä esimerkkinä tämän blogin pitäjä Mikko, joka inspiroi minua valoisalla otteellaan hiilijalanjälkensä pienentämiseen ja elämään muutenkin.

Puolestani tällaisia ilmastonmuutosuutisia saisi olla mediassa päivittäin. Vaikka selkeä tieto on tarpeellista, yhdenkään ilmastonmuutosuutisen ei tulisi perustua pelkästään uhkakuviin. Mielestäni jokaisessa ilmastonmuutosuutisessa olisi mahdollisuus antaa ihmisille voimaantumisen tunne voimattomuuden sijaan.

Onneksi jokainen voi päättää itse, miten ilmastonmuutokseen suhtautuu. Vaikka mediassa muutosta ei tapahtuisi, voi itse päättää, antautuuko pelolle. Mitä pelko hyödyttää? Mitä tulevaisuudesta murehtiminen hyödyttää? Sen sijaan voi itse kohdata sen, mitä ilmastonmuutos yrittää meille näyttää. Haluammeko kiihdyttää entisestään tahtiamme ja janota loputtomiin lisää? Vai haluammeko ajatella toisin?

Voimme ottaa vastuun omasta elämästämme ja päättää elää luontoa, toisiamme ja ennen kaikkea itseämme kunnioittaen. Näin myös ilmastonmuutoksen eteen toimiminen ei näyttäydy ikävänä asiana, vaan ratkaisut tulevat meidän ulottuvillemme, parantamaan omaa elämäämme. Kun teemme ilolla hyviä valintoja ja olemme kiitollisia itsellemme siitä, vaikka emme täydellisiä olisikaan, manifestoimme hyvää elämäämme.

Loppujen lopuksi uskon, että sulavat jäätiköt, tuhoutuvat sademetsät ja sukupuuttoon kuolevat lajit olemme Me. Olemme kaikki yhtä maapallolla, olemme osa luontoa. Tuhoutuvat elinympäristöt kuvaavat samalla omaa mielenmaisemaamme, sitä, miten kohtelemme itseämme. Me olemme ihmisiä, emme kuluttajia. Jos sen sijaan päätämme kunnioittaa luonnon antamia merkkejä ja toimia niiden mukaan, kunnioitamme samalla itseämme. Näin voimme sanoa olevamme hyvällä tapaa itsekkäitä päättäessämme kohdata ilmastonmuutoksen.

Meillä on oikeus hyvään elämään, jossa rakkaus merkitsee enemmän kuin pelko. Pelko ja rakkaus eivät voi olla olemassa samaan aikaan. Joko toimimme pelosta tai rakkaudesta käsin. Joko päätämme kääntää päämme pois ilmastonmuutoksesta tai luovuttaa sen edessä. Tai sitten päätämme nähdä sen mahdollisuutena, uskoa itseemme ja ihmiskuntaan. Vaikka kaikki näyttäisi toivottomalta, voimme aina valita omat ajatuksemme. Meillä on yhdessä ratkaisun avaimet.

Kiitän Mikkoa mahdollisuudesta kirjoittaa tämä artikkeli ja päätän sen omaan ilmastolupaukseeni.

”Lupaan olla antautumatta pelolle. Lupaan olla levittämättä pelkoa. Lupaan pysähtyä kuuntelemaan, mitä ilmastonmuutosuutiset ja luonto kertovat. Lupaan haastaa itseäni miettimään, miten voin elää yhä vahvemmin itseäni ja ympäristöäni kunnioittaen. Lupaan toimia sen mukaan. Lupaan puhua ilmastonmuutoksesta niin, että se näyttäytyy mahdollisuutena. Lupaan elää rakkauden kautta.”

henni

Henni Aaltonen kantaa toimittajan uteliaisuutta aina mukanaan, kouluttautuu parhaillaan joogaopettajaksi ja uskoo ihmiseen

Artikkelikuva: Frantzou Fleurine https://unsplash.com/photos/i8pguHDtY3Y