Kuuma kesäpäivä kasvimaalla. Varpaat lämpimässä mullassa. Ääni, jonka olin melkein unohtanut. Matala surina kaikkialla, miljoonat hyönteiset hyörimässä. Surina resonoi kehossa. Hetken aikaa koen koko kehollani yhteyden elämään ympärilläni. On asioita, joita ei voi kirjoista lukemalla oppia. Ne täytyy kokea.

Voin ihmisyksilönä olla olemassa vain, koska kasvit tuottavat happea ja kantavat satoa. Pölyttäjät ja möyrivät maan matoset varmistavat ravinnonsaantini. Olennoista kaikkein pienimmät voivat olla kokonaisuuden kannalta tärkeimpiä. ”Minä” voin olla olemassa vain osana luontoa. Tunne yhteydestä elävään luontoon tuntuu hyvältä.

Kuuluminen johonkin on ihmisen hyvinvoinnin perusta. Jo vastasyntynyt hakee yhteyttä hoivaajiinsa. Psyykkisesti ihminen syntyy ja kasvaa vuorovaikutuksessa hoivaajiensa kanssa. Aikuisenakin kuuluminen yhteisöihin vahvistaa henkistä hyvinvointia. Hyvinvointia tukee myös yhteys oman itsen eri puoliin, kuten omiin tunteisiin ja arvoihin sekä kehoon ja sen tarpeisiin.

Yhteyden luontoon tiedetään lisäävän sekä psyykkistä että fyysistä hyvinvointia. Verenpaine laskee ja mieliala kohenee metsässä tai muissa luonnonkauniissa maisemissa. Yhteys maaperän mikrobeihin voi ehkäistä allergioiden puhkeamista. Luonnon hyvinvointivaikutukset voivat olla tiedostettuja ja tiedostamattomia. Esimerkiksi liikenteen melu kuormittaa myös silloin, kun melua ei tietoisesti edes huomaa.

Henkinen kärsimys liittyy vieraantumiseen, erilleen joutumiseen. Voimme vieraantua kanssaihmisistä, ihmisyhteisöistä, luonnosta ja jopa omasta itsestä. Ulkoisista puitteista ei voi päätellä kenenkään hyvinvointia. Voi olla mainetta ja materiaa, mutta samalla hukassa yhteys esimerkiksi omaan levon tarpeeseen.

Yhteiskunnallista keskustelua käydään nykyään usein talouden termeillä. Talouspuheessa ihminen nähdään ensisijaisesti kuluttajana ja toisten kanssa kilpaileva yksilönä. Talouspuheen ja teknologian kupla tuntuu eristävän meitä todellisuuden joistakin puolista. Kuluttamamme hyödykkeet tulevat jostain, niiden alkuperä on hämärtynyt. Kun kaikkea tärkeää mitataan numeroilla, on petollisen helppoa unohtaa kohtalonyhteytemme muihin ihmisiin ja muuhun elolliseen.

On helppoa unohtaa metsän tuoksu ja hyönteisten hyörinä. Helppoa unohtaa kuluttamisen hinta jossain toisaalla ja turruttaa oma herkkyytemme, leimata kyseenalaistaminen haihatteluksi. Talouspuheessa helposti unohtuu se fakta, että taloutemme perustuu sataprosenttisesti ekosysteemeihin. Fyysisestä todellisuudesta irtaantumisen takia talouspuhe on minusta jo pitkään kuulostanut jopa absurdilta.

On lukemattomia muitakin tapoja kuvata maailmaa kuin rahan, kuluttamisen ja yksilöiden välisen kilpailun puhetapa. Yksilöllisyyttä ja kilpailua korostava kulttuuri on historiallisesti uusi ja ihmiskunnan monituhatvuotisessa historiassa poikkeuksellinen ilmiö. Yhtä hyvin kuin kilpailevana yksilönä ihmisen voisi nähdä vaikkapa vuorovaikutukseen pyrkivänä yhteisönsä jäsenenä.

Edelleen ajankohtaiselta tuntuu Viktor Franklin toisen maailmansodan aikana kehittämä logoterapeuttinen näkökulma henkiseen vahvuuteen. Keskitysleirikokemustensa pohjalta Franklin huomasi, että henkisen vahvuutensa näyttivät säilyttävän parhaiten yksilöt, jotka äärimmäisen vaikeissa olosuhteissakin onnistuivat säilyttämään yhteyden oman elämänsä tarkoitukseen tai merkitykseen – aatteeseen, uskoon tai vaikka mielikuvaan rakkaasta ihmisestä. Henkinen vahvuus ei siten ole pelkästään yksilön sisäistä henkistä kanttia, vaan se on tietoisuutta yhteydestä johonkin itseä suurempaan ja itselle merkitykselliseen.

Elämän kokeminen merkitykselliseksi voi antaa syyn elää ulkoisista olosuhteista riippumatta. Elämänsä merkityksen hukannut on altis kyynisyydelle ja tyhjyyden tunteille. Mikä merkitys mielen hyvinvoinnille onkaan tietoisuudella siitä, että oma elämäntapamme perustuu tulevien sukupolvien elämän edellytysten heikentämiseen? Voiko materialismikin olla korviketta tunteelle siitä, että kuuluu johonkin? Voiko osin samasta lähteestä kummuta myös länsimaiden kansansairaus, masennus?

llmastolupaukseni on elää vahvistaen parhaan kykyni mukaan yhteyttäni omiin arvoihini, toisiin ihmisiin ja luontoon. Yhteyksistä uskon kumpuavan merkityksellisen elämän, kohtuullisuuden ja keskittymisen tärkeimpiin asioihin. Omassa elämässä yhteyksien vaaliminen voisi tarkoittaa ainakin pysähtymisen ja kiireestä irrottautumisen hetkiä. Luontoretket, mietiskely, liikunta kehoa kuunnellen ja läheisten ihmisten seura ovat minulle tärkeitä hyvinvoinnin lähteitä.

Oma kokemukseni on, että pysähtymisen ja rauhoittumisen hetket auttavat löytämään yhteyden itselle tärkeisiin asioihin. Kovin kiireisenä ja stressaantuneena on vaikeata olla läsnä itselle tai muille. Vastuulliset valinnatkin valitettavan helposti unohtuvat väsyneenä. Lupaan parhaan kykyni mukaan olla läsnä myös itselleni ja yhteydessä omiin tunteisiini. Ilmastoasioissa pinnalla ovat usein syyllisyyden tunteet. Nekin saattavat toimia kompassina omien arvojen mukaiseen ja merkitykselliseen elämään.

Haluaisin omalta osaltani olla mukana rakentamassa sellaisia yhteisöjä, joissa kokemani ahdistus ympäristön tilasta voi muuttua vaietusta ahdistuksesta positiivisen muutoksen käyttövoimaksi. Teknologialla on onneksi myös yhdistävää voimaa, niin kuin on nähty modernissa maailmaanlaajuisessa ruohonjuuritason ympäristöliikkeessä. Myös pitkiä perinteitä omaavia kohtuullisuutta ja yhteisöllisyyttä edistäviä vastavoimia on onneksi paljon, Martoista partioliikkeeseen ja monenlaiseen seuratoimintaan.

Meillä ihmisillä on kohtalonyhteys toisiimme ja koko elolliseen luontoon. Elinympäristömme hyvinvointi ei ole irrallinen mistään ihmiselämän osa-alueesta. On aika rohkaistua puhumaan ympäristöasioista myös hyvinvointi- ja tunnekysymyksinä. On harhaa kuvitella, että ihmisen henkinen hyvinvointi voisi koskaan olla irrallista elävän luonnon hyvinvoinnista. Että voisimme muka voida hyvin, vaikka luonto voi huonosti.

Olemme yhtä ja samaa systeemiä, elämän suurta kudelmaa. Tästä ovat toki puhuneet pyhät tekstit ja viisaat filosofit kautta aikojen.

”Hänen kokemuksensa itsestään ajatuksistaan ja tunteistaan on,  että hän on muusta erillinen. Niin on harhaa valhe sen. Meidän täytyy vapauttaa itsemme siitä vankilasta laajentamalla myötätuntomme käsittämään kaikki elävät olennot ja luonnon kauneudessaan.” – Albert Einstein

19964674_10154880273630028_2137791859_n

Soile Laukkanen on äiti ja psykologi Pohjois-Karjalasta

Albert Einstein: ”Dear Mr. Marcus”. Albert Einsteinin kirje surevalle isälle Robert S. Marcukselle 12.2.1950. Suomentanut Timo Kiiskinen. Suomennos lainattu Vesa-Matti Loirin albumin pyhät tekstit sanoituksista (välimerkit lisätty).