Muistatte varmaan miten joulun 2012 piti olla maapallomme ja ihmiskuntamme viimeinen hetki. Muinaisia kalentereita uskoen aikamme täällä oli päättymässä. Asiasta väännettiin kaveripiirissä vitsiä ja iltapäivälehdet kirjoittelivat skenaarioita siitä, millaisen lopun tulemme kohtaamaan. Aiheesta kirjoitettiin myös runsaasti tieteisfiktiota ja filmattiin paljon erikoistehosteita sisältäviä elokuvia. Tuskin juuri kukaan täysjärkinen oikeasti silti uskoi, että maailmanloppu on tulossa. Niin, paitsi minä.

Olen ollut huolissani maapallomme tilanteesta niin kauan kuin muistan. Samaistun Ultra Bra:n Kahdeksanvuotiaana kappaleeseen, jossa kerrotaan lapsen etsivän kartalta paikkaa, jonne paeta ydinpommien aiheuttamaa laskeumaa. Ahdistuin lapsena uutisista, joissa kerrottiin sademetsien hakkuusta, kuivuuden leviämisestä, napajäiden sulamisesta ja koralliriuttojen hitaasta kuolemasta. Toivottomana ajattelin, etten voi tehdä mitään. Olen tahtomattani osa ongelmaa. Me tuhoamme kotiplaneettamme, eikä muille planeetoille ole menemistä. No, maailmanloppu ei sitten tullut, ainakaan vielä vuonna 2012. En silti ole tietyllä tavalla lakannut uskomasta siihen.

Kuluneen vuoden aikana olen muuttanut elämääni monin tavoin. Tarkoitan esimerkiksi asumistani, ruokavaliotani, kuluttamistapojani, matkustamista ja pieniä arjen rutiinejani. Olen alkanut syömään pääosin vegaanista ravintoa, lopettanut tyystin lentomatkailun ja suosinut junamatkoja, kerännyt muovia uusiokäyttöön sekä opetellut maltillisempia kulutustottumuksia. Jokainen teko tai tekemättä jättäminen on ollut askel kohti tavoitetta elää yhden maapallon resurssien rajoissa.

Onko tästä kaikesta vaivannäöstä ja normeihin sopivasta elämästä luopumisesta kuitenkaan mitään hyötyä maapallolle? Tai minulle? Välillä tuntuu, että koska ympärilläni olevat ihmiset ovat jatkaneet elämäänsä kutakuinkin samaan malliin, sillä kierrätänkö minä kaurajogurttipurkkini vai en ei ole mitään merkitystä. Kaikki tekemäni muutokset elämässäni ovat olleet kuitenkin ihan järisyttävän merkityksellisiä. Jokainen teko, jonka olen tehnyt, on lisännyt hyvinvointiani ja onnellisuuttani.

Vegaaniruuan syöminen auttoi minut pois syömishäiriökierteestä. En tunne enää syyllisyyttä joka kerta, kun laitan ruokaa suuhuni. Yhdenkään eläimen ei ole tarvinnut syntyä, kärsiä ja kuolla vain minun ateriani takia. Kasvipohjainen ravinto tuntuu myös sopivan keholleni paremmin. Maitotuotteet ja liha aiheuttivat ruuansulatusvaivoja, joten niitä ei ole yhtään ikävä. Minulle on vegaaniruuan myötä yli kymmenen vuoden ruokahelvetin jälkeen avautunut ruokaeden! Terveystieteiden opintojen myötä olen myös vahvasti vakuuttunut kasvipohjaisen ruokavalion olevan terveyden kannalta edullisin.

Seuraava esimerkki hyvinvoinnin lisääntymisestä liittyy rahaan ja kuluttamiseen. Raha-asiat ovat aina olleet iso murheenkryyni elämässäni. Vaikka olenkin kulutustottumuksiltani ollut aina hyvin maltillinen, rahaa ei kuitenkaan koskaan ole tuntunut olevan tarpeeksi. Olen viettänyt lukemattomia unettomia öitä peläten eurojeni loppumista tai surkutellen lokeroitumistani köyhyysrajan alapuolelle. Toisaalta olen halveksinut rahaa, näenhän miten paljon sen nimissä maailmassa tapahtuu karmeita asioita. Niskalenkkiote rahaan ja sen herättämään pelkoon tapahtui kuluttamisen seurannan myötä. Tarkoitukseni oli kohtuullistaa kuluttamistani ja saada menoni tasapainoon tulojeni kanssa. Tämä tapahtui kirjaamalla ylös kuukausittaiset tuloni ja menoni sekä kategorisoimalla käyttämäni rahat. Sen lisäksi, että olen nyt saanut valtavasti mielenrauhaa ja tullut rahojeni valtiattareksi, olen myös kokenut tavaroiden ja palveluiden arvon lisääntymistä, josta Mikkokin aiemmassa tekstissään kirjoitti.

Entä se lentomatkailu? Jonkun mielestä päätökseni myötä luovuin luultavasti elämäni parhaimmista kokemuksista, sivistyksestä ja seikkailuista. Omasta mielestäni olen luopunut vain erittäin epämiellyttävästä (oksennan kaikissa liikkuvissa välineissä – pyörää lukuun ottamatta) tavasta transportoida itsensä jonnekin mahdollisimman kauas omasta elinpiiristä. Onko minun ihan tosiaan pakko käydä Goalla, jotta tämä elämä olisi ollut elämisen arvoinen? Onko arkeni niin sietämätöntä, että väliin täytyy saada etäisyyttä tuhansien kilometrien verran ennen kuin voi kunnolla rentoutua? Lentämisen sijaan olen viime aikoina panostanut ekologiseen matkailuun ja retkeilyyn. Kesälomareissu toteutettiin tänä vuonna pyöräilemällä Saariston rengastietä Ahvenanmaalle. Vilpittömästi voin sanoa tuon olleen paras matkani koskaan.

cof

Ahvenanmaalla lomalla 2017.

Olen tällä tarinallani halunnut kertoa, miten seikkailuni kohti kestävää ja kohtuullista elämäntapaa on tuonut minulle valtavasti hyvinvointia, merkityksellisyyttä ja tyytyväisyyttä elämään. Haluan myös kertoa oman ilmastolupaukseni. Sen myötä lupaan pyrkiä kestävään ja kohtuulliseen elämään yhden maapallon rajoissa. Lupaan tuoda lisää hyvinvointia omaan ja muiden elämään vastuullisten valintojen ja tekojeni kautta.

sdr

Noora Mehto opiskelee gerontologiaa Jyväskylän yliopistossa ja hänen suosikkieläimensä on norsupäästäinen

Artikkelikuva: Goran Ivos palvelussa Unsplash