Tietoisuus ilmaston lämpenemisestä ja monista ekologisista uhkakuvista ovat olleet tietoisuuteni keskiössä jo vuosia. Erityisen ahdistavaksi asian on tehnyt se, että syyt näille synkille kehityskuluille löytyvät elämäntavastamme. Peilistä katsoo länsimaalainen konsumeristi. Hän on kovin kiintynyt kaikkeen siihen, mitä kapitalistinen tuotantokoneisto on saanut maan sylistä puristettua ihasteltavaksemme.

On raskasta havahtua siihen, että se materiaalinen hyvinvointi jonka suojissa olen kasvanut, perustuukin lyhytnäköiseen pikavippikulttuuriin ja seurauksista piittaamattomaan kulutusjuhlaan. Tällainen havahtuminen on omiaan aiheuttamaan kognitiivista dissonanssia; tilannetta, jossa yksilön käyttäytyminen ja arvot ovat keskenään ristiriidassa. Ympäröivä todellisuus, johon ihminen syntyy ja jossa kasvaa, on alkuun itsestään selvä, asioiden luonnollinen olotila. Me olemme oppineet pitämään itsestään selvänä esimerkiksi vesihanoja, ruokaa pullistelevia jääkaappeja, henkilöautoja, tilavia asuntoja, joiden lämpötila on vakaa ympäröivistä olosuhteista riippumatta. Havahtuminen näiden korkeiden standardien ei-itsestään selvään luonteeseen vaatii uudenlaista, totutusta poikkeavaa näkökulmaa sekä riittävän etäisyyden ottamista.

Erään identiteettikriisin myötä havahduin kyseenalaistamaan äidinmaidossa omaksumiani itsestäänselvyyksiä. Tämän myötä ravistelin kaikkia elämän peruspalikoita, pyrin tarkastelemaan kriittisesti kaikkea toimintaani ja valintojani. Aloin esimerkiksi kysymään itseltäni, miksi syön sitä mitä syön, mistä ruokani tulee, mitä vaikutuksia sillä on ympäristöön, ihmisiin, eläimiin, muihin eliöihin? Miltä ruoka maistuu, miltä se tuntuu ja millainen olo syömisestä minulle tulee? Ovatko valintani linjassa arvojeni kanssa?

Vastaavasti olen alkanut kysyä: mistä hyvä asunto muodostuu? Mitä sanat ”asuminen” ja ”koti” minulle merkitsevät? Mitä ominaisuuksia asunnolta vaadin? Mitkä ovat minimivaatimukset, mikä on ekstraa ja luksusta? Millainen ympäristö tukee hyvinvointiani? Miten asumismuoto vaikuttaa elämänrytmiini, päivän askareisiini, taloudelliseen tilanteeseeni? Mikä on asumismuotoni vaikutus itseeni, sosiaaliseen elämääni, muihin ihmisiin, ympäristöön? Valtava määrä muuttujia ja kysymyksiä, joita usein ei tule ajateltua asuntoa etsiessä. Olen näitä miettiessäni pyrkinyt vapautumaan asumiskysymystä koskevista normeista ja ulkoisista odotuksista. Olen oivaltanut, että voin itse järkeillä miten haluan asumiseni järjestää. Minun ei tarvitse tavoitella sitä mihin valtaosa pyrkii. Voin tavoitella asumistyyliä, joka sopii minun tarpeisiini parhaiten.

Koska lamaava ahdistus on ikävä ja hyödytön tunne, olen pyrkinyt kanavoimaan ympäristöahdistuksen luovaksi inspiraatioksi ja kehittäväksi toiminnaksi. Olen koittanut löytää sellaisia elämisen ja olemisen tapoja, jotka sekä kiehtovat ja innostavat että ovat lähempänä ekologisen kestävyyden tasoa.

Keskivertosuomalaisen kymmenestä ilmakehään vuosittain tuprutetusta hiilitonnista kolmannes muodostuu asumisesta. Siksi asumisen kohtuullistaminen on tehokas keino pienentää omaa hiilitaakkaa. Asumisen ympäristövaikutuksia pohdittaessa on toki hyvä tarkastella asumista kokonaisvaltaisesti, ei vain yksittäisten, vaikkapa energiatehokkuutta kuvaavien parametrien kautta. Elinkaarianalyysi on hyödyllinen työkalu kaiken kuluttamisen arviointiin, ja myös rakentamis- ja asumiskeskustelussa sille soisi annettavan painoarvoa. Sen avulla voidaan hahmotella kokonaiskuvaa siitä mitkä ympäristövaikutukset ovat kokonaisuuden kannalta ja pitkällä aikajänteellä.

Muutama vuosi sitten päätin viettää kesän ulkona asuen, nukkuen pääasiassa teltassa, riippumatossa ja taivasalla. Suunnitelmana oli viettää valtaosa ajastani luonnossa: taivalsin viikkoja Norjan, Ruotsin ja Suomen erämaissa kantaen kaiken tarvitsemani mukanani. Oli hienoa huomata että eläminen askeettisesti luonnon keskellä toi elämään monin verroin värejä, syvyyttä ja merkityksen kokemusta – ilman että olisin alkanut kaivata yhteiskunnan suomia materiaalisia mukavuuksia. Kesän merkittävin oivallus oli, että pitkätkin ajanjaksot kuluvat sujuvasti ilman tarvetta päästä neljän seinän sisään. Koko ikänsä talossa asuneen ajatusmaailma on helposti muotoutunut rakennusten ehdoilla elämiseen. Tosiasiassa ihminen on tyytyväinen kun perustarpeet tulevat tyydytetyksi, ja siihen ei välttämättä tarvita raskasta infrastruktuuria. Infrastruktuuri sen sijaan tarvitsee kunnossa pysyäkseen ihmistä, mikä tarkoittaa aika- ja taloudellisten resurssien käyttöä. Jos luopuu korkeiden standardien tavoittelusta, välttyy esimerkiksi suuren asuntolainan ikeeltä: elämään tulee roimasti liikkumavaraa ja rajalliset resurssit ovat kohdennettavissa muihin mielekkäisiin tarkoituksiin.

DCIM101GOPRO

Kesällä 2015 ei tingitty viihtyisästä ruokailumiljööstä

Saman vuoden alkusyksystä suoritin työharjoittelua poissa kotipaikkakunnaltani. Päädyin jatkamaan hyväksi havaittua telttamajoitusta vielä viisi viikkoa. Hyvän makuupussin turvin nukuin mukavasti kylmenevistä öistä huolimatta. Hoksasin, että tietyt tyypillisesti kodin suomat palvelut, kuten pyykkäämisen tai peseytymisen, voi hoitaa muutenkin kuin omistamalla suihkua tai pesukonetta. Huomasin, että myös työssä käynti sujuu vaikka asumisen puitteet olisivat hyvinkin vaatimattomat – kyse on lähinnä asioiden järjestelystä.

Heräsin aamuisin teltassani rauhoittaviin luonnon ääniin, viereisen männyn tikka aloitti nakutuksensa usein kellontarkasti ja oravat kirmailivat kuusten rungoilla. Keittelin aamupuuron ja -kahvin kaasukeittimellä tuulen humistessa puun latvassa ja auringon säteiden siivilöityessä vehreään metsän pohjaan. Pyöräilin syyspäivään heräilevän metsäkaistaleen läpi keskelle asfalttiviidakkoa ja sukelsin paikalleni osaksi yhteiskunnan koneistoa. Koin energisoivaa riemua siitä, että sain aloittaa päiväni niin rikkailla aistielämyksillä.

Suomen leveyksillä realiteettina on usean kuukauden talvi, jolloin tulee helposti tarve hakeutua parempien puitteiden ääreen. Silti vaihtoehdoissa löytyy. Viime talvena minulle tarjoutui tilaisuus asua vanhassa kalastusaluksessa, pääkaupunkimme ydinkeskustan liepeillä. Hyttini ei ollut koolla pilattu, mutta tarpeisiini varsin riittävä. Lämmitys hoitui puu- ja kaasukamiinoilla, sekä ilmalämpöpumpulla ja sähköpattereilla. Kovien pakkasten aikaan elohopea painui sisällä kymmenen asteen tuntumaan, mutta pikainen kamiinan pöhäytys nosti lämpötilan mukaviin lukemiin. Olen aina ihmetellyt, miksi asunnossa pitäisi voida hengata puolialasti ympäri vuoden, ulkoisista olosuhteista välittämättä.

IMG_0256.JPG

Vanha troolari tarjosi lokoisat puitteet talvehtimista varten

Luonnon prosessien havainnointi ja sen rytmiin mukautuminen on jollain syvätasolla todella tyydyttävää. Kokeilemani asumismuoto opetti muutenkin terveeseen säästäväisyyteen, sillä esimerkiksi käyttövettä ei saanut suoraan verkosta. Näin ollen uihkut ja vessan huuhtelu tuli pidettyä minimissään. Oivallinen tapa tulla resurssitietoisemmaksi. Rakastuin omaleimaiseen äänimaisemaan, jossa yhdistyi merellisyys ja urbaani elämänmeno. Iltaisin oli mukava nukahtaa ja aamuisin herätä kevyeen (ja joskus vähän reippaampaan) keinuntaan ja köysien natinaan. Uimaan pääsi heti kotiovelta ja tulipa eväkkäitäkin narrattua kämpän alakerrasta. Harvinaista herkkua cityihmiselle. Kiinnostava havainto oli, että yhteiskunta ei laivassa asumista ymmärrä, eikä asumistuesta niin ollen tarvinnut haaveilla. Laivassa asumisen hauska ominaisuus on matala kynnys vaihtaa maisemaa: muuttostressi on tiessään kun köydet irtoavat laiturista ja kokka kääntyy kohti uusia maininkeja.

Näiden kokemusten innoittamana olen tullut vakuuttuneeksi siitä, että valtavirrasta poikkeavat asumisratkaisut ovat hyvinkin mahdollisia ja usein myös mielekkäitä. En väitä että saamani oivallukset olisi suoraan yleistettävissä, mutta väitän että omien uskomusten ja tottumusten haastaminen kannattaa ja saattaa yllättää positiivisesti. Tietyistä mukavuuksista luopuminen voi tuoda tilalle jotain arvokkaampaa, eikä tämä kokemukseni mukaan päde pelkästään asumiseen.

Vaikka moni näkee matalammat standardit luopumisen kautta, olen itse kokenut jääväni vaihtokaupassa vahvasti plussan puolelle. Arvostukseni prameita puitteita kohtaan on laskenut, sen sijaan olen ymmärtänyt miten iso merkitys luonnon elementtien läheisellä läsnäololla on hyvinvoinnilleni. Ihmisen rakentama ympäristö on helposti tylsä ja turhan kliininen. Kun virikkeellinen luonto on karsittu pois, pitää ajankuluksi ja viihdykkeeksi hommata valtava määrä erilaisia laitteita ja vempaimia, jotka pitävät huolen ettei ärsykkeitä kaipaava ihminen pääse pitkästymään. Samalla ihmisen luontoyhteys rapautuu, ja mielenmaiseman valtaa ihmisen luoma teknologian täyteinen todellisuus.

Vieraantuminen luontoyhteydestä saattaa johtaa illuusioon ihmisen ja teknologian kaikkivoipaisuudesta. Kun ymmärrys toimivien ekosysteemipalveluiden ensisijaisuudesta ihmislajinkin olemassaololle tämän myötä ohenee, ollaan jo pelottavan heikoilla jäillä. Tuloksena on usein kulutuskäyttäytymistä, joka ei huomioi elämän ekologisia reunaehtoja, kotiplaneettamme kantokykyä.

Tutkimusmatkaani asumiskysymyksen ympärillä on värittänyt kokeilunhalu ja itseni haastaminen. Erilaiset kokeilut ovat tarjonneet oivalluksia ja tuoretta näkökulmaa omiin preferensseihin. Sosiaalisuus, luonnonläheisyys ja kokeellisuus antavat valtavasti enemmän mielihyvää kuin tavallinen, tylsä ja yksinäinen asuminen. Tietty nomadihenkisyys on pitänyt minut liikkeessä, pidän vaihtelusta ja uusista maisemista. Ketteryys ja liikkuvuus on minulle keskeistä, ja siksi viehätyn astetta kevyemmästä asumisesta. Päädynkö seuraavaksi mongolialaiseen perinteiseen jurttaan, asuntovaunuun vai hobittikoloon? Aika näyttää.

Lupaan jatkaa ekologisesti kestävän elämäntavan etsimistä ja uudenlaisten vaihtoehtojen kartoittamista. Lupaan arvioida hiilijalanjälkeni suuruutta vuosittain, etsiä tehokkaita keinoja hiilensidontaan ja kompensoida niiden avulla oman hiilijalanjälkeni. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi erilaiset metsitysprojektit tai hiilineutraaliin tekniikkaan siirtymistä edistävät hankkeet. Vaikka näihin osallistumalla ei voi suoraan ajatella kompensoivansa omia hiilipäästöjään, ovat ne kuitenkin askel oikeaan suuntaan.

DCIM101GOPRO

Pekka Pellikka on kotoisin Helsingistä, mutta kotonaan luonnossa – ja siksi lähes kaikkien vastaantulijoiden mielestä looginen mahdottomuus. Pekka yrittää ymmärtää inhimillisen toiminnan taustalla vaikuttavia mekanismeja, ja on kiinnostunut maailmankuvien rakentumisesta ja tuhosta – kaiken muun kiinnostavan ohella.

Artikkelikuva:

Andres Iga @Unsplash